torstai 24. lokakuuta 2013

Sanski

Kuulin viime kesänä mökkinaapureilta Puumalassa että naapuriini on muuttanut nuori artesaani. Luin myöskin hänestä sittemin Puumala lehdestä.
Olen itse viettänyt kahdeksan kesää Karkiassa, Saimaan hiekkaisella rannalla ja vuosi vuodelta kiintynyt seudun rauhaan, kirkkaisiin vesiin, luonnon koskemattomuuteen ja ihmisten mutkattomaan ystävällisyyteen. Ihailin tätä tyttöä joka uskalsi muuttaa näihin maisemiin ympärivuotisesti koska onhan talvi pimeä ja naapurit kaukana. Sanski uskalsi - aikoina jolloin moni hänen ikäisensä nuori ihminen tuskin tuntee metsän.

Heinäkuisena hellepäivänä en enään hillinyt uteliaisuuttani vaan menin käymään. Vastassa olivat ensimmäisinä kaksi suurikokoista tiibetinmastiffia jotka tervehtivät epäillen mutta ystävällisesti. Sain sydämmellisen vastaanoton Sanskilta ja hänen vanhemmiltaan jotka olivat avustamassa remonttihommissa.

Sanskin puutarha on keidas Saimaan karuilla rannoilla. Ihania dahlioita, ruusuja , kehäkukkia, auringokukkia........

Ja sitten asiaan eli lankoihin. Sanski käsinkehrää koirankarvoista lankoja ja tekee niistä lämpimiä tuotteita Suomen talveen. Tämä oli mielenkiintoista minulle. En ollut ennen nähnyt koirankarvoista tehtyjä tuotteita. Minä ihastuin kuitenkin villalankojen väreihin josta ehdoton suosikkini on kaksisäkeinen ohut italialainen merinovillalanka. Langassa yhdistyy italialainen laatu ja värit jotka ovat peräisin niin rakkaista kesämaisemistani.

Menin mökille takaisin. Halusin kutoa. Menin Puumalan kirjastoon lainaamaan pinon käsityökirjoja saadakseni ideoita, Ainoat puikot jotka sattuivat olemaan mökillä olivat numeroa 4,5. Loin niille kolme silmukkaa ja siitä se alkoi huivin tekeminen. Kudoksesta tuli hyvin pehmeää ja tyylikästä - sellaista näkee Firenzeläisissä putiikeissa..... Syntyi huivi jonka olin itse suunnitellut. Nyt Margaretan huivia kutoo myös ystäväni! Katso kuvat edellisissä postauksissa.....Tällä hetkellä teen puseroa. En olisi ikinä uskonut että minusta tulisi näin innokas kutoja.........Kot



olua parhaimmillaan! - Vaikka....nykyään kudon myös automatkat (kun en itse aja siis.;)


1 kommentti:

  1. Kyllä Sanski osaa nämä värjäyshommat, miten hienot ja vahvat värit jälleen ovat syntyneet. Jopas sattui mukava naapuri muuttamaan :)

    VastaaPoista